sunnuntai 7. elokuuta 2011

True blood part 2

Aamulla suuntasimme kohti metsää itikoiden syötäväksi. Reippaina jäljestäjinä mukana olivat Pennyn lisäksi koikkerit Jana ja Loki, podengot Nala ja Kelmi, sekä villakoira Rusina. Penny lähti omalle jäljelleen reippaana ja innokkaana, niinkuin kaikkeen toimintaan, mitä sen kanssa tekee. Aloitusmakuulla nuuski kovasti ja oli tosi kiinnostunut tuoksusta ja lähti pilkuntarkasti seuraamaan jälkeä. Jokainen mustikanvarvun lehti piti haistella ja edettiin hyvin tarkasti noin viisi metriä. Sen jälkeen Penny kääntyi takaisin makuulle ja meni sinne haistelemaan ja kaivoi maata. Pian se kuitenkin palasi takaisin jäljelle ja lähti seuraamaan sitä. Hetken kuluttua se kuuli rapsahduksen, lähti kuuntelemaan sinne, mutta palasi pian takaisin hommiin. Se selvästi tajusi, mistä oli kyse, ja pystyi keskittymään tosi hienosti jäljen haisteluun. Peuran sorkka löytyi kaadolta ja Penny sai ansaitsemansa namit ja kehut.

Pieni koira suuressa metsäsä

Hieman arveluttava..



Nyt voi jo vähän leikkiäkin sorkan kanssa
Kuvista kiitämme tälläkin kertaa Tyttiä! Tätä täytyy päästä kokeilemaan kyllä toistekin! Tuli ihan innostus lajiin kun näki, miten hyvä Penny siinä oli, ja nautti niin paljon metsässä nuuskuttelusta. Mennään varmasti kokeilemaan uudestaan ja otetaan samanlainen 30 metrin pätkä uudestaan. Tässä vielä kurssin vetäjän Saaran kommentti Pennyn suorituksesta: "Penny oli kyllä mahtava, ruohonkorren tarkkuudella nuuskittiin jälki ja ihan pientä epäröintiä välillä. Palkaksi Pennylle voi harkita lelua kunhan ei mene sitten överiksi koko touhu. Saman tyyppisiä jälkiä, pituutta maltilla lisää ja muita haasteita kokemuksen karttuessa mukaan." Iso kiitos Saaralle kurssin vetämisestä, pääsimme kahdessa päivässä tosi hyvin alkuun lajissa ja nyt on eväät tehdä jatkossa itsekin jälkiä metsään.

Merkkinaru vesisateen jäljiltä

2 kommenttia:

  1. Olen kyllä ylpeä teistä:) Ihanaa kun Penny saa harrastaa kaikenlaista. Tuntuu että näillä toi hajuaisti pelaa näillä, Wieno tuo muutaman vuoden vanhoja luita ja krääsää koko ajan pihaan:) Meilläkin alkaa pentukurssi Keskiviikkona en vain tiedä tuleeko siitä mitään kun veljensä Welmu on samalla luokalla:) Kari nauroikin, että taitavat olla koko ajan kerällä:O)

    Mirkku

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista :) Ihanaa että olen saanut näin monipuolisen harrastuskaverin <3 Penny löytää myös pihalta mitä erikoisempia luita ja ällötyksiä... Hyvä valjastaa tämä kuononkäyttötaito johonkin järkevämpään :) Meillä alkaa keskiviikkona pentutoko, saas nähdä miten meidän sisarukset selviää uusista haasteista!

    VastaaPoista