tiistai 25. lokakuuta 2011

Syyskoomaa ja agilitya

Viime aikoina ollaan Pennyn kanssa lähinnä tavattu koirakavereita ja pötkötelty sohvalla. Aamuisin herätessä on vielä pimeää, ja heijastinpanta onkin laitettu jo tilaukseen (tietysti Gessiltä, ja uusi hihnakin tuli samalla tilattua... Ei olisi ruskea hihna millään käynyt uuteen musta-pinkkiin pantaan kohta valmistuvaan uutukaiseen takkiin!) . Nyt kun joudumme viettämään arkipäivät Pennyn kanssa kahdestaan, on kyllä todella huomannut, miten paljon koirakaverin seurasta on iloa. Vaikka kotiin tulisi kuinka synkällä mielellä tahansa, on pienen koiruuden innokkaat tervehdykset jotain niin valloittavaa, että hymy nousee väkisinkin suupieliin. Pieni kainaloinen sohvalla viekussa pötköttämässä tuo mukavasti lämpöä ja tuleepahan väkisinkin ulkoiltua, vaikka keli olisi kuinka kauhea tahansa. Lisäksi öisin on tosi kätevää, kun on kaksi peittoa käytössä - Penny tykkää nukkua keskellä mun peittoa ihan minuun kiinni painautuneena, joten yksi peitto ei meille riitä...  Toisaalta yksinolo koiran kanssa on myös rankkaa. Joutuu todella tarkasti suunnittelemaan päivät, jolloin on vähänkin enemmän menoa. Eikä voi vinkua ketään muuta lähtemään iltapissatukselle vaan on itse lähdettävä joka kerta. Onneksi on kavereita, jotka ottavat Pennyn mielellään hoitoon tiukkoina päivinä! Ja onneksi tämä on vain väliaikaista ja kuukauden päästä saamme taas arkipäiviin helpotusta.

Kainaloinen <3
Pötköttelyyn saimme onneksi tänään vähän vauhtia, kun pääsimme Tytin ja Outin mukana agiliitämään! Ihan mielettömän kivaa oli päästä pitkästä aikaa mukaan, ja vielä superkivaa kun on mukana sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kertoa, mitä pitää seuraavaksi tehdä ja miten. Itsellä on vielä niin avuton olo koko lajin suhteen. Tehtiin putkea muutaman kerran ja estettä ilman puomia (vai oliks se rima näissä koirahommissa?) niin, että Pennyn piti mennä siivekkeiden välistä. Pennyn mielestä ihmiset on niin ihania, että innostui Outista aina aivan mahdottoman paljon, joten teimme lopulta niin, että jätin Pennyn odottamaan, vein namin namialustalle, palasin Pennyn luokse ja annoin luvan mennä. Välillä tuntuu siltä, että Pennyn elämäntehtävä on pussata kaikki maailman ihmiset perusteellisesti läpi, niin paljon rakkautta on pienellä jaettavana :D Tällä kertaa saatiin lopetettua juuri oikeaan aikaan harjoitukset, tehtiin tarpeeksi vähän ja jäi hyvä fiilis näistä harjoituksista. Viime kertaan verrattuna Penny on kehittynyt hurjasti! Tuntuu siltä, että minulla on siihen nyt enemmän kontaktia ja hallittavuutta. Ruoalla palkkaantuminen on helpottanut tosi paljon tekemistä ja tekeminen tuntuu jo enemmän yhteistyöltä kuin maanittelulta! Tytti kuvaili pari videota päivän harjoituksista.




3 kommenttia:

  1. On se hyvä, että Penny liikkuu julkisilla paikoilla tarkasti värikoordinoituna ;) Ei sentään missä tahansa ryysyissä! Ja on teillä lokoisan näköistä, molemmat niin autuaina toistensa viekossa.

    VastaaPoista
  2. Hahaa, oliks se rima vai puomi?! Joku on tainnu oppia nää termit heppajutuissa :D

    VastaaPoista
  3. T: Tottakai Pennyn varusteiden pitää mätsätä :) Nyt mun lokoisa karvaturrini meni sänkyyn nukkumaan, vaikka mun palelevat varpaat kaipaisi lämmikettä, törkeetä...

    Saskia: Mä oon niin pihalla noissa agilityjutuissa. Siis miten sitä koiraa voi muka kääntää noin jyrkästi? Ja miks ne on siivekkeet eikä tolpat tai johteet? Ja miten ihmeessä noita esteitä on niin paljon!! Ehkä mä pikkuhiljaa pääsen sisään tähän lajiin... Mutta plussa pisteitä annan kyllä puomien, eiku rimojen keveydestä :D Hiukan miellyttävämpi rakentaa rataa.

    VastaaPoista