maanantai 30. tammikuuta 2012

Huippumalli haussa

Päästiin eilen Pennyn kanssa Tytin valokuvattavaksi studioon. Oli tosi mielenkiintoinen päivä kun pääsi näkemään vähän, että minkälaisia laitteita ja välineitä studiokuvauksessa käytetään. Studio oli pystytettynä Tytin koulun saliin, ja sali oli pimennetty. Kaikenlaisia laitteita ja pelottavan kalliin näköisiä asioita salista löytyi, ja 4 tuntia kului hujauksessa. Pääsin itsekin kokeilemaan Tytin kameralla kuvaamista, ja ei kyllä ole mitään kevyttä hommaa. Kamera ja putki painavat todella paljon ja erinäköiset salamat ja kankaat pitää asetella juuri oikeaan asentoon, jolloin kuvaamisasento ei ole mikään kaikkein ergonomisin. Mutta hauskaa hommaa jokatapauksessa!

Huippumalleina toimivat Pennyn lisäksi Wilmeri ja Nipsu, Fiona ja Loki ja Jana. Oli hauskaa nähdä, miten eri tavalla koirat suhtautuivat uuteen paikkaan, hämärään saliin ja epäilyttäviin laitteisiin. Lokin mielestä kaikki oli vähän arveluttavaa, ja ensimmäinen kuvaussessio meni korvat ihan luimussa. Pennyn mielestä taas kaikki oli SIISTIIIII, mikään ei todellakaan pelottanut, kaikki ihmiset olis pitäny käydä tutkimassa, samoin pimeimmätkin nurkat ja paikallapysymisaika oli ehkä noin sekunti. Seuraavien kuvauskertojen aikana Loki rentoutui ja Penny rauhottui, ja kuvia päästiin ottamaan kunnolla.

Wilmeri huippumallina

Studiokuvat saan käsiini vähän myöhemmin, joten tässä nyt alkuun muutama kuva kuvausten jälkeen, kun Penny, Loki ja Jana pääsivät hetkeksi juoksemaan. Alla olevat kuvat Tytin ottamia.

Vasemmalta oikealle, Jana, Penny ja Loki

Juostessa on hyvä turvata sivustat ja selusta, ettei Jana vaan pääse yllättämään...

Hurja lapasen kiinniotto ja teurastus!

Janan lähestyessä on turvallisinta päästää aarteesta irti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti