tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin agilitya!

Reissussa ollessani sain aivan mahtavia uutisia! Päästiin nimittäin Pennyn kanssa agilityn alkeiskurssille, ja vieläpä juuri sinne, mihin halusimmekin! Mahtavaa! Järjestävä taho on Agility Sport Team, eli AST. Meiltä on seuran agilitykentälle noin 30 minuutin kävelymatka (juuri sopiva alku- ja loppulämmittelylenkiksi!), ja suoria bussejakin menee neljä. Kurssille otetaan kahdeksan koiraa, ja ohjaajia ja kenttiä on kaksi, joten ryhmät ovat oikein hyvän kokoisia. Lisäksi tuntuu siltä, että täällä agilityä opetellaan juuri niinkuin haluaisinkin, ja saimmekin hyvän lukupaketin ilmoittautumisen yhteydessä.

Lukupaketista nostin esiin sellaisia asioita, joita koiralle olisi hyvä opettaa, ja pohdin myös vähän, että mitä voisi ennen kurssia tehdä, jotta kurssista saisi eniten irti. Ensiksi listalta löytyi perusjuttuja, eli kontakti, paikallaolo, leikkiminen ja target.

Kontakti Pennyllä on aika hyvin kunnossa. Sen pitää aina ottaa katsekontaktia ovista kuljettaessa, ruokaa saadessa ja usein leikittäessä pyydän sitä odottamaan, heitän lelun kauemmas, ja Penny saa vasta katsekontaktia hakiessa luvan lähteä. Lisäksi kun vapautan sen metsässä hihnasta, vapaaksi saa lähteä vain katsekontaktilla, samoin koirapuiston portista pääsee sisään vain katseen maagisella voimalla.

Paikallaoloa meidän pitäisi harjoitella lisää. se sujuu suht hyvin häiriöttömässä tilassa ja silloin, kun Penny näkee minut. Heti kun katoan nurkan taakse, se siirtyy, nousee herkästi ylös jos olen jättänyt sen makaamaan. Etenkin ulkona tämä vaatisi paljon lisätreeniä. Lisäksi meidän ongelmana on se, että Penny ei millään haluaisi istua tai mennä maahan, jos maa on jäinen tai märkä... Pitäisi siis tätäkin treenata lisää.

Leikkiminen sujuu Pennyltä hyvin. Ollaan harjoiteltu sitä myös ulkona ja koirapuistossa niin, että toisella puolella on ollut muita koiria, joten onnistuu myös häiriössä. Penny tykkää leikkiä erityisesti niin, että hakee lelun ja tulee heti luokse, jotta leikkisin sen kanssa. Repiminen on parasta!

Targetina olemme käyttäneet pakasterasian kantta, mutta enemmän lyhyen matkan palkitsemisessa. Voisinkin ottaa tämän nyt harjoitteluun niin, että saisin paikallaoloa vahvistettua samalla kuin harjoittelemme targetia. Eli koira joutuu odottamaan, kun vien namin targetalustan päälle, siirryn poist targetin luota ja vapautan koiran.

Esteiden opettelusta löytyi myös hyvät ja selkeät ohjeet. Kunhan olemme saaneet paikallaoloa ja targetia vahvistettua ja opeteltua lisää, aloitamme kontaktien opettelua. On helpompi sitten kurssilla harjoitella esteiden kanssa, kun perusasioita on treenattu kotona. Nyt pitäisi malttaa odottaa kuukausi, toukokuun ensimmäisenä maanantaina alkaa kurssi!

Ja To Do -listalle ennen kurssia pitää lisätä myös eläinlääkärissä käynti. Yksivuotisrokotukset pitäisi laittaa kuntoon, ja samalla haluaisin, että Penny tutkittaisiin takajalkojen pompottelun vuoksi. Haluan varmistua, ettei jaloissa (tai muualla kropassa) ole mitään sellaista, mikä saattaisi agilityssä rasittua tai pahentua.

3 kommenttia:

  1. Suosittelen melkein opettamaan Pennylle paikallaolon seisovilteen, jos kerran kylmässä/märässä istuminen on hieman ikävää (eikä tunnu onnistuvan). Tällöin agilityyn ei yhdisty mitään ikäviä juttuja :)

    Tosi ihanaa, että pääsette alottamaan aksat kunnolla!

    VastaaPoista
  2. Kirjottelin, jo vastauksen, mutta se katosi bittiavaruuteen :D

    Asiasta nakkiin siis, kannatta opettaa Pennylle paikallaolo niin, että se on seisomassa. Näin aksaan ei yhdisty mitään ikäviä juttuja :)

    Ihanaa kyllä, että pääsette vihdoinkin aloittamaan treenit kunnolla!

    VastaaPoista
  3. Hih, ei kadonnu kommentit mihinkään :) Toi voisi kyllä olla hyvä ratkaisu, treenit alkakoon :D Saat sitten toimia meidän etävalmentajana!

    VastaaPoista