maanantai 24. syyskuuta 2012

Agilityn jatkokurssi 6/6

Kylläpä meni kuusi viikkoa nopeasti! Juurihan meillä vasta oli ensimmäinen agilitykerta ja nyt on jo kurssi ohi! Viimeisellä tunnilla tehtiin sopivan haastavaa rataa, jota otin Pennyn kanssa 3-4 esteen pätkissä. Penny oli jo kurssille lähdettäessä aivan holtiton ja energiaa tuntui olevan kymmenen koiran edestä. Kun päästin Pennyn kentälle vapaaksi, se lähti juoksemaan haistellen ympäri kenttää. Tätä se ei ole tehnyt enää aikoihin, joten ihmettelin kovasti, mistä se johtui. Ehkä Penny ei vaan pystynyt juuri sillä hetkellä keskittymään. Pari onnistunutta harjoitusta, ja keskittymiskyky löytyi jostain kuin taikaiskusta. Penny teki super hienosti aina silloin kuin itse tein selkeästi. Isoin ongelma on se, että kun olen itse vielä kujalla, ja sählään hetkittäin, Pennykään ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tänään tuli monta, tosi hyvää onnistumista, ja sain vaikeitakin ohjauskuvioita tehtyä selkeästi ja onnistumisia sekä minulle, että Pennylle. Tykkäsin meidän viimeisen kerran ohjaajasta todella paljon, tällaista ohjausta kun saisi joka kerta...


Eli jatkoa varten minun pitää opetella ohjaamaan paremmin. Rataan tutustuessa on pakko juosta rata läpi, kävely ei riitä. Oman ajatuksen pitäisi olla niin hyvin kasassa, että tiedän itse mitä teen, muuten en voi näyttää koiralle, mitä pitää tehdä. Kuulostaa helpolta, mutta 11 agilitytunnin jälkeen helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi päästään talveksi omatoimitreenaamaan! Ja näiden kahden agilitykurssin jälkeen suosittelen lämpimästi AST:n kursseja. Ohjaajien taso vaihteli jonkin verran, mutta muutama aivan huippu ohjaaja osui kohdalle. Välillä mentiin vähän kiireellä, jouduin jonkin verran toppuuttelemaan ohjaajia, että minulla oikeasti on nuori koira, joka ei yksinkertaisesti pysty tekemään pidempiä pätkiä. Aina sain tehtyä oman pääni mukaan, ja myös hyviä vinkkejä. Jos vaan saadaan talven aikana tähän hommaan jotain järkeä, niin ensi keväänä sitten jäsenkatselmukseen onnea koittamaan!

1 kommentti: