maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kapteeni Keränen

Tänä kesänä purjehdusreissu jäi hieman lyhyemmäksi kuin aikaisempina kesinä. Syynä allekirjoittaneen kesäloma. Tai siis lähinnä se, että sitä ei ole. Lähdimme pitkäksi viikonlopuksi Turun saaristoon, vanhempieni purjeveneelle, ja tällä kertaa matkasimme autolla Kirjaisiin, josta hyppäsimme Chansessan kyytiin. Aikaisempien vuosien tapaan kirjoittelen vähän tarkempaa kuvausta satamista, joissa pistäydyimme, etenkin koiran kanssa purjehduksen näkökulmasta.

Kirjais

Ensimmäinen yö yövyttiin Nauvossa Kirjaisten vierasvenesatamassa. Kirjaisissa koiran kannalta plussaa oli se, että pitkät hiekkatiet takasivat hyvät ulkoilumaastot. Muutenkin palvelut olivat varsin mukavat, sauna, sisävessat, pieni kauppa, ravintola (jota tosin emme testanneet), leikkipuisto ja veneilijän kannalta olennaiset bensa, vesi ja septitankin tyhjennyspiste. Satamassa oli maalaistunnelma, lehmät ammuivat taustalla.

Purjeet ylööös ja tähystyshommiin :) Pennyllä on taas purjeet omasta takaa...



Joko saa tulla tähystämään?
Seuraavana päivänä arvoimme hetken, lähteäkö purjehtimaan vai jäädäkö pitämään tuulta satamaan. Ennusteiden mukaan oli luvattu kovaa pohjoistuulta, ja sitä tosiaan oli. Päätimme kuitenkin lähteä seuraavaan satamaan, matkaa kun oli alle tunnin verran. Tuuli kävi paikoitellen 14,2 metrissä/sekunti, mutta purjehdus sujui oikein hyvin. Samoin satamasta lähtö ja rantautuminen. Aurinko paistoi suurimman osan matkasta, joskin loppuvaiheessa meinasi sadekuuro päästä yllättämään.

Brännskär

Itse olin ainakin kovin tyytyväinen että vaihdoimme satamaa, sillä seuraava kohteemme Bränsskär oli mitä ihanin vierasvenesatama! Tunnelma oli rennon leppoisa, saari todella siistissä kunnossa ja kaikenlaista pientä kivaa tapahtumaa ja tekemistä. Penny tosin oli hieman kiihtynyt saaressa ollessaan, sillä pihalla käyskenteli vapaana kukko ja kanalauma. Ja kaksi kissaa. Lisäksi saarella on myös lampaita, joita tosin emme tällä kertaa nähneet. Oli siinä pienellä russelilla paljon ihmeteltävää.



Jos ihan vähän vaan saisin käydä moikkaamassa kukkoa?
Saarella oli aivan ihana kahvila, josta sai tuoretta pullaa ja kakkuja. Lisäksi mukaan pystyi ostamaan saaristolaisleipää ja mysliä. Ensimmäisenä päivänä oli myös tarjolla aivan sairaan hyvää juuri savustettua lohta. Ensimmäisenä iltana rantavajassa esiintyi trubaduuri Jalle, joka peloista huolimatta ei vetänytkään ruotsinkielistä haitarihumppaa, vaan olikin tukholmalainen nuori mies, jonka repertuaarista löytyi niin Bruno Marsia, Elton Johnia, Oasista kuin The Passengeriakin. Ja kuultiinhan ne pakolliset Sommartidenitkin tietysti. Parhautta! Venelaituri kuhisi kaloja niin paljon, että meidän veneen syvyystutka sekosi aivan täysin. Veneiden alla parveili niin suuria kalaparvia, että tutka luuli syvyyden olevan alle metrissä! Lapset saivat valtavasti isoja ahvenia!


Kaksi yötä Brännskärissä vietettyämme olikin jo aika suunnata takaisin Kirjaisiin. Vaikka saaristo antoikin mahdollisuuden totaalirentoutumiseen ja ihanaan ajattomuuden tuntuun, työt kutsuivat takaisin mantereelle. Penny matkasi osan matkasta tavoilleen uskollisena myttykerässä peittojen sisällä.


Gullkrona

Pysähdyimme kuitenkin matkalla vielä Gullkronassa, joka on entinen vierasvenesatama. Vierasvenesatamaa pitänyt perhe lopetti sataman toiminnan muutamia vuosia sitten, mutta satamassa saa edelleen käydä päivällä klo 10-17 välillä. Pohjoistuulella rantautuminen oli todella haastavaa, sillä kaikki poijut on poistettu, mutta saaren emännän ystävällisesti avustaessa saimme veneen laituriin. Kävimme pienellä kävelyllä vanhassa luotsin talossa ja joimme päiväkahvit. Täältä Penny sai turkkiinsa reissun ainoan punkin, sekin ehti vain hetken kävellä turkilla, ennen kuin sen bongasin. Purjeveneelle tämä satama oli kovin hankalla näillä tuulilla, kun poijupaikkoja ei ole ollenkaan. Moottoriveneellä pysähtyminen on varmasti helpompaa.





Nauvo

Kirjaisiin takaisin saavuimme viime hetkellä ja saimme veneen laituriin. Kävimme autolla syömässä Nauvon vierasvenesatamassa ja samalla vanhempani pääsivät täydentämään jääkaapin sisältöä. Nauvossa olikin mitä mainioin tunnelma ja vähän alennusmyyntishoppailujakin ehdin tehdä Helly Hansenin kojussa. Nauvon vierasvenesatama näytti todella mukavalta, tunnelma oli vähän Hangon tyyppinen. Söimme hampurilaiset ravintola l'Escalen terassilla. Sinne olivat koiratkin tervetulleita, ja koirille oli myös omat vesikipot varattuina. Nauvossa purjeveneen kanssa on kuulemma kovin hankala satama, sillä laiturialue on hyvin sokkeloinen ja ahdas. Me emme tätä ole itse kokeilleet, mutta voin hyvin kuvitella, että aika tarkkana saa sokkelossa olla.



Kotimatkan aloitimme suuntaamalla kohti Nauvon lauttaa, ja matkalla pysähdyimme vähän erikoisemmalla taukopaikalla, nimittäin Kasvihuoneilmiössä! Minun mieltäni lämmitti taukopaikan ulko-oven lappu: "Koirat ovat tervetulleita myymäläämme!" Jes, kerrankin sellainen pysähdyspaikka, jossa ei tarvitse jättää koiraa yksin helteiseen autoon.


Kasvihuoneilmiö oli muutenkin käymisen arvoinen paikka, sellaista määrää mielenkiintoisen näköistä tavaraa yhdessä tilassa, että vartin jälkeen oli pää ihan pyörällä! Pennyn mielestä kivointa oli Kanikonttori, eli kaniaitaus pienine pupuineen... Matka oli kaiken kaikkiaan ihana ja rentouttava, nyt pitäisi taas vuosi jaksaa odottaa seuraavaa purjehdusreissua... Jos herää kysymyksiä koiran kanssa purjehtimisesta, kysykää ihmeessä! Vai olisiko tämä oman postauksen arvoinen aihe?



4 kommenttia:

  1. Satuitteko näkemään Kipan Pajan miäsmalli Väinöä? Ei oo vähään aikaan miäs "töissä" pyörähtänyt. Jossakin siellä huudeilla käsittääkseni lomailee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, Väinö treffattiin Brännskärissä :D Melkein vierekkäisissä veneissäkin oltiin! Väinö oli hakenut ihanan miehisen odöörin kanalan kulmalta naisia hurmatakseen, omistajat eivät jostain syystä tätä kanankakan hajua arvostaneet, ja Väinö joutui kylmään suihkuun. Herra oli tästä hieman nyreissään, eikä oikein leikit Pennyn kanssa lähteneet liikkeelle, vaikka Penny oli kovin innokkaasti tekemässä tuttavuutta. Väinö on superihku :)

      Poista
    2. EIKÄ!!!!!!! SIIS OIKEESTI!!! Vähänkö hauska yhteensattuma! :D Kuulostaa niiiiiin Väinöltä tuo ilmaisten odöörien noutaminen. :D :D :D Penny onkin nyt tavannut molemmat miäsmallit - Buickin ja Väinön. =)

      Poista
    3. Hihih, eikö olekin aika hauska sattuma :) Ja on sulla kyllä ihanat miäsmallit!

      Poista