maanantai 25. huhtikuuta 2011

Penny

Nimipohdinta on tullut päätökseensä - uudesta perheenjäsenestä tulee Penny! Vaikka nimi lausutaankin ihan suomalaisittain "Penni", tulee kirjoitusasu olemaan kansainvälisempi. Nimilistaa olen pitänyt jo varmaan vuoden ajan, mutta lopulta Penny voitti nimenä sen takana olevan tarinan takia. Hoitokoira Markan siivittämänä tähän päädyttiin, ja kun siskollani vielä oli pienenä lelukukkaro jonka sisällä asuivat Penni ja Markka, vahvistui nimivalinta entisestään. Lisäksi yksi meillä katsotuimmista tv-sarjoista on Big Bang Theory, josta löytyy Penny. Pennyllä on pieni ruskea pilkku, "penninpyörylä" toisessa takajalassa, ja rahaan liittyvä nimi sopii hyvin meidän osittain ekonomi-perheeseemme. Jossain vaiheessa koiran nimeksi ehdotettiin myös Kulua...

Ensi viikolla, 11 päivän päästä lähdemme koiranhakumatkalle! Sitä ennen vähän tunnelmakuvia tämän päiväiseltä retkeltämme Inkoon Kopparnäsin ulkoilualueelle. Kuvaajana toimi Juho Nevalainen.


Markka nauttii keväästä ja peuran papanoiden päällä kierimisestä...





1 kommentti:

  1. Moi!

    Ihanan nimen keksitte, ja hauskasti löytyy hyvät perustelutkin :) En muista, oonko edes kuullut H:n lelukukkaron asukeista...? Menee ainakin samaan kategoriaan Eppu Epänormaalin kanssa, hih :D

    Kun ehdit, niin tulepas piipahtamaan mun blogin puolella, jätän sulle sinne viestin viimesimpään postaukseen.

    VastaaPoista