"Voi kun toi sun pentu on niin söpö!"

Huhhuh. 3 vuotta. 3 vuotta sitten syntyi meidän ihana ikioma Penny Irmeli Keränen. Tosin silloin hän ei vielä tällä nimellä kulkenut, mutta Keräpupusta on tullut niin tiivis osa meidän perhettä, että on vaikea kuvitella elämää ilman omaa russelia. Kolmessa vuodessa russelin puuhasteluihin, höpöilyihin ja tassutteluun on jo ehtinyt tottua, siitä on tullut osa elämää. Pikkarainen Penny meille tullessaan oli leikkisä, söpö ja kovin ihmisrakas. Tämä ei ole muuttunut mihinkään. Viimeisen kuluneen viikon sisällä minulta on kysytty kolmesti ihastellen että voiiiiii, minkä ikäinen toi sun pentu on, se on niin söpö! Menee samaan kategoriaan sen kanssa, että multa kysyttiin tänään ruokakaupassa paperit kun ostin kaksi olutta. Jes! Nuorekkaita molemmat ;)

Penny vuonna 2011 ja 2014. Sama lelu on ihme kyllä vieläkin elossa.
Miten on, onko Penny kasvanut vai sorsa kutistunut?

Jemma

Pennyllä on ollut pienestä pitäen tapana jemmata tärkeimpiä aarteitaan. Pahimmillaan jemmaus on todella maanista hommaa ja se tehdään ulinan ja vikinän saattelemana. Hyvä jemmapaikka on sellainen, johon aarteen saa piilotettua ja peiteltyä, jos peittely ei onnistu peitolla, tyynyillä omilla leluilla, peittely tehdään "mielikuvitushiekalla"... Jemmaus päättyy siihen, että Penny vilkaisee olkansa yli ja varmistaa, ettei kukaan vaan näe jemmaa. Parhaimpana jemmauksina vuosien varrelta muistuu mieleen kananmunankuoret matkalaukkussa. Oli kiva purkaa laukkua ja löytää sieltä hieman murustellut kananmunankuoret...

Viime viikolla Penny kokeili taas hetken unohduksissa ollutta jemmapaikkaa - lehtikoria! Mutta aina ei suju jemmaamiset niinkuin Strömsössä... Pienellä russelilla oli hieman teknisiä haasteita:

Olympiakisastudio Keräsen tapaan

Dyson Animalpro imuria testaamassa

Käytiin pari viikkoa sitten imurikaupoilla. Vanha imuri alkoi jo vedellä viimeisiään, imuteho oli huono, tuntui siltä, että imuri vain pöllytti pölyjä ympäri asuntoa ja jätti jälkeensä tunkkaisen hajun. Oli siis jo aikakin. Pohdittiin koiratalouteen sopivia ratkaisuja ja vähän googeteltiin etukäteen, mutta ei mitenkään erityisesti jaksettu imurimaailmaan paneutua. Prismassa sattui olemaan todella hyvässä alennuksessa Dyson DC29 T2 Animalpro, ja koska olin siitä kuullut ihan hyviä kommentteja, päädyimme kotiuttamaan kyseisen vimpaimen. Ensimmäisellä testikäytöllä fiilis oli loistava ja vanhaan verrattuna ei voi kyllä muuta kuin olla tyytyväinen. Olimme aamulla jo imuroineet asunnon, ja silti 10 minuutin surruuttelun jälkeen Dyson vetäisi kitusiinsa 1,5 desiä Pennyn karvoja, roskia ja pölyä. Suurin osa matoista ja sohvasta.

Imurin mukana tuli viisi erilaista suulaketta: Turbiinisuulake mattojen imurointiin, miniturbinisuulake huonekalujen imurointiin, parkettisuulake lattioiden imuroimiseen, yhdistelmäsuulake ja tekstiilisuulake.

Turbiinisuulake

Tekstiilisuulake, yhdistelmäsuulake ja miniturbiinisuulake

Useamman testikäytön jälkeen on tullut testattua, että etenkin mattojen imurointiin tarkoitettu turbiinisuulake oli ihan huippu. Rullaa maton pinnalla hyvin ja imaisee roskat sisäänsä kevyesti. Parkettisuulake liikkuu lattialla myös kevyesti ja vaivattomasti. Imuri kulkee perässä suht kevyesti, mutta on vähän kömpelö. Paksummalla matolla joutui hieman kiskomana, muutaman kerran vähän liian riuskan nykäisyn seurauksena kellahti kumolleen. Yhdistelmäsuulakkeella pölyt oli helppo poistaa pöytien ja hyllyjen pinnoilta, myös sellaisista paikoista joihin ei pölyrätillä yllä. Imuroinnin jäljiltä asunnossa ei leijallut pöly, niinkuin vanhan imurin kanssa välillä kävi, vaan tuntui että imuri putsasi myös ilmaa. Imuri pitää jonkin verran kovempaa ääntä kuin aikaisempi, ja ainakin muiden arvosteluiden mukaan on yksi markkinoiden kovaäänisimmistä imureista. Kovaahan se tosiaan surrailee, mutta itse en kokenut ääntä liian kovaksi. Muut ominaisuudet ovat sen verran hyviä, että annetaan tässä kohtaa anteeksi. Imurissa ei myöskään ole pölypussia, joten pölypussin ostamiset voi unohtaa. Imuri kerää roskat ja pölyn läpinäkyvään säiliöön, ja noin parin imuroinnin välein säiliö pitää puhdistaa. Säiliö irtoaa imurista helposti, ja pölyt voi kaataa suoraan vaikka roskikseen. Lisäksi läpinäkyvä säiliö on sikälikin hauska, että oman työn tuloksen todella näkee, kun pystyy seuraamaan, miten paljon pölyä ja roskaa on saanut tällä siivouskerralla poistettua.

Säiliö yhden imuroinnin jälkeen normaalin viikkoimuroinnin jälkeen,
asunnon koko noin 60 m2

Tähän mennessä on muutama viikko testailua takana, ja edelleen olen sitä mieltä, että ostos oli hyvä. Sisäilma on paljon puhtaampi kuin aikasemmin, ja pölyjä ei tarvitse enää pyyhkiä niin paljon kuin ennen. Pöly ei imurointia seuraavana päivänä laskeudu pinnoille, niinkuin vanhan imurin kanssa kävi. Dyson tuntuu jakavan kovasti mielipiteitä. Osa hehkuttaa ja pitää parhaimpana imurina ikinä, osan mielestä ihan kauhea. Kehuja saavat yleensä imuteho, Animalprossa mattosuulake ja pölypussittomuus, haukkuja taas kova ääni, kiikkeryys ja myös pölypussittomuus, kun säiliötä joutuu putsailemaan usein. Hyvän imutehon ansiosta pölyä ja roskaa tosiaan säiliöön reippaasti kertyy, ja me ainakin putsataan säiliö joka imuroinnin jälkeen. Tämän voi toki kokea työlääksi, mutta minua se ei erityisemmin haittaa. Toisaalta mikäli asuntomme olisi isompi, saattaisi säiliö täyttyä jo kesken imuroinninkin. Suosittelen kyllä tätä yksilöä koiraperheeseen, meillä ainakin toiminut oikein hyvin. Toki tosi toimet on vielä edessä kun Pennyn pahin karvanlähtökausi alkaa keväällä... Katsotaan miten Dysonin käy!

Imuri ja parkettisuulake

Älä anna mun häiritä...

"Mullon NÄLKÄ!"

Jackrusselinterrierit ry:n koirien kaltoinkohteluosastolle ilmestyy pikapuoliin reklamaatio - Espoossa pidetään russeliraasua nälässä! Katsokaa vaikka:

"Ettekö huomaa?? Ihan on tyhjä kuppi! Ja mulla on kauheeeee nälkä!!"

PS. Kyllä se kuppi lopulta täyttyi (tosin jos Pennyltä kysytään, liian hitaasti ja liian vähän)

Pennyn vuosi 2013

Vuoden vaihtuessa olen käynyt läpi Pennyn kuluneen vuoden tapahtumia - aiemmat tekstit löytyvät tunnisteen "Pennyn vuosi" takaa. Omalta kohdalta en voi sanoa muuta kuin että olipahan vuosi! Valmistuminen yliopistosta, naimisiin meno, kolme eri työpaikkaa, yksi (onneksi lyhyt) työttömyysjakso... Aika paljon yhdelle vuodelle! Nyt tuntuu siltä, että tästä uudesta vuodesta olisi tulossa hieman tasapainoisempi. Rauhallisempi. Penny lähestyy keväällä kolmen vuoden ikää. Tällä viikolla yhtenä päivänä lenkillä Penny painoi pitkin metsää sinne sun tänne häntä kaarella, hauskuutti muita lenkkeilijöitä älyttömillä spurttauksillaan ja kaahotti menemään. Pennyssä on vielä rutkasti pentumaista elämänriemua ja energiaa, mutta toisaalta myös kykyä rauhoittua ja olla.

Tammikuu:
Vuoden alussa Pennyllä oli juoksukooma päällä. Mitäpä sitä muuta olisi talvipakkasilla jaksanutkaan tehdä kuin pötkötellä kainaloisena sohvalla.

Helmikuu:
Helmikuussa Penny heräili pikkuhiljaa taas normaaliksi, energiseksi, omaksi itsekseen. Penny osallistui meidän arkeen normaaliin tapaan ja oli kaikessa mukana. Koiran omistamisen yksi parhaista puolista on ehdottomasti se, että on aina joku jonka kanssa puuhastella.

Maaliskuu:
Keväthangilla oli ihana lenkkeillä. Olen kaivannut lumihankia, lumen tuomaa valoa pimeään talveen. Meidän lähimetsissä kulkee valtavan ihania lumisia polkuja talvisin. Tällaisilla keleillä metsän pohja on niin märkä, että kumpparihommiksi menisi.

Huhtikuu:
Huhtikuussa olin työtön. Sen huomaa myös siitä, kuinka paljon enemmän ehdin Pennyn kanssa puuhastella ja viettää aikaa. Kävimme koirapuistossa, lenkkeilimme, näimme koirakavereita ja nautimme auringon lämmittävistä säteistä. Niin ja se vuoden pahin karvanlähtöaika osuu myös yleensä tähän vaiheeseen...

Toukokuu:
Toukokuussa järjestettiin kovalla tohinalla häitä. Jääkiekon MM-kilpailut ja Antero Mertaranta saivat Pennyn kaivautumaan tavallistakin lähemmäs viekkuun.

Kesäkuu:
Hääpäivä oli heti kesäkuun alussa. Mitä upein, kesäinen ilma ja kaunis Suomenlinna. Kertakaikkisen ihana ja mieleenpainunut päivä! Juhannuksena kävimme Vaasan seurulla mökkeilemässä ja tottakai sukuloimassa saaristonsiiriläisiä!

Heinäkuu:
Heinäkuu ja ylläriylläri - juoksukooma... Onneksi heinäkuuhun mahtui nukkumisen lisäksi myös veneilyreissu Turun saaristoon ja ystäväni mökille Päijänteen rannalle.

Elokuu:
Elokuussa matkustimme häämatkalle New Yorkiin ja Penny puolestaan majaili siskoni luona laatuaikaa viettäen.

Syyskuu:
Elo-syyskuun vaihteessa Pennyä vaivasi korvatulehdus. Eläinlääkärikäynnillä ja kortisoonilla tulehdus saatiin kuriin. Tästä alkoi kuitenkin korvaongelmakierre, ja korvat kutisivat ja punoittivat marraskuulle asti. Ennen seuraavaa eläinlääkärikäyntiä ajattelimme kokeeksi jättää nappulat pois ruokavaliosta, ne kun Pennylle aiheuttivat jo pentuna kutinaa. Kolme päivää ja korvaongelmat poistuivat. Olen edelleenkin ihmeissäni, sillä näitä samoja nappuloita Penny ehti syödä jo 1,5 vuotta! Syyskuussa lenkkeiltiin metsässä suppisten perässä pari kertaa ja Penny harrasti pehmolelujen murhaamista...

Ihan vähän vaan tässä söpöilen mustikoita syödessä <3

Lokakuu:
Lokakuussa saimme lapsivieraan viikonlopuksi ja Penny naamioitui kengäksi... Joskus on vähän rankkaa olla pieni russeli.

Marraskuu:
Marraskuun isoin juttu oli ehdottomasti sterilaatio, josta Penny tokeni ällistyttävän nopeasti. Nyt masussa on jäljellä enää pienenpieni arpi, jota ei edes huomaa ellei osaa oikeasta kohdasta etsiä. Karvatkin ovat jo kasvaneet takaisin niin ei enää masua palella :)

Joulukuu:
Joulukuussa napsittiin säälittäviä joulukorttikuvia, paketoitiin joululahjoja ja nautittiin siitä, että tällä kertaa Pennyä ei vaivaa hormonien aiheuttamat kiukuttelut tai koomaan vajoaminen. Joulun lahjamäärä oli huikea ja Penny on tuhonnut vasta yhden joululahjaleluistaan! Hämmästyttävää!

Monta kertaa olen vuoden aikana J:lle todennut, että kyllä tää on just sellanen koira, jollaista aina toivoin! Jästipäinen, kaikkia ihmisiä rakastava, kainalossa viihtyvä ja luonteikas pieni koira, jonka touhustelut saavat joka päivä nauramaan. Ja välillä puremaan hammasta yhteen ja laskemaan kymmeneen, joskus sataan. Etenkin sellaisina päivinä kun se päättää tuhota "mummolassa" Afrikasta tuodun strutsinsulkaviltin tai lymyilee sängyn alla lenkille lähtiessä koska edelliselle lenkille laitettiin takki päälle. Ja sitten se tulee höpsöttäen häntä ja kieli yhtä kovaa vipattaen ja antaa satamiljuuuunaa suukkoa. Puspus... Kiitos myös kaikille lukijoille, on ihanaa kun jaksatte seurata ja kommentoida tekstejä - jokaisesta kommentista saa aina uutta intoa kirjoittaa seuraava teksti!