torstai 30. toukokuuta 2013

Hei me mennään naimisiin!

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämään mahtuu niin paljon asioita, ettei tietokoneella ehdi kotona pahemmin istua. Uusi työpaikka vie oman aikansa ja energiansa, mutta ehkä vielä enemmän vapaa-aikaan vaikuttaa se, että menemme ensi viikolla naimisiin! Pennyn elämään tämä ei vaikuta mitenkään muuten, kuin että hääpäiväksi on järjestynyt uusi hoitopaikka, jossa kävimme visiitillä tällä viikolla. Penny pitää edelleen tyttönimensä Keränen, emmekä mekään sukunimiä vaihda ;)


Tämä kuva kertookin tällä hetkellä kaiken olennaisen: Kesä, yrtit kasvaa ja kukoistaa parvekkeella, vähän häärekvisiittaa ja tietysti se kaikkein tärkein, iloinen, ihana Penny kaiken hallitun kaaoksen keskellä! Blogi siis hiljenee hetkeksi, veikkaan että seuraavat pari viikkoa menee aikamoisella vauhdilla!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ihanaa leijonat ihanaa...

On taas SE aika vuodesta... Kun Mertarannan selostus alkoi, Keränen könysi takuuvarmaan piilopaikkaan selkäni taakse. Täältä jääkiekon seuraaminen on paljon turvallisempaa.


Lopulta Penny päätti, että tämä kisastudio ei ole tarpeeksi hyvä, ja siirtyi makuuhuoneen puolelle turvaan omaan koppaan. Saas nähdä, miten kauan Penny joutuu tänä vuonna pakoilemaan Mertarantaa, muut selostajat eivät aiheuta yhtä pahaa angstia :D

keskiviikko 1. toukokuuta 2013