maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kuulumisia Espanjasta

Matka Espanjassa on jo takana päin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin näin pitkään Pennystä erossa, aikaisemmat kerrat ovat olleet kolmen yön pituisia, ja silloin Penny on ollut aina kotona. J oli mukana alkumatkan reissusta ja palasi viikonlopun jälkeen kotiin, minä jatkoin matkaa vielä rannikolle viideksi yöksi. Tällä kertaa Penny oli siis reissuni ajan 3 yötä hoidossa, loput viisi yötä kotona. Kovasti oli pientä Kerästä ikävä, ja kotiin tullessani sainkin todella perusteellisen naamapesun! Ihanaa kun sohvalle istuessa russeli tulee pötköttämään viekkuun ja nukkuu yöllä peiton alla lämmittämässä :) Se oli nukkunut peiton alla myös hoidossa ollessaan, edes tuplatäkki ei ollut liian kuuma... Kiitos kovasti Pennyn hoitohenkilökunnalle meidän reissun mahdollistamisesta!

Kyllä täällä matkalaukussa olisi ihan hyvin tilaa yhdelle Keräselle!

Madridilainen Keränen

Monen kaupan edessä pötkötteli kadulla koiria

Tämä ihana turriainen asui meidän hotellin viereisessä kukkakaupassa

Torialueella muistettiin myös koiria!

Ihan joka paikkaan ei koirillakaan ollut asiaa...

Sevillassa tämä terrieri odotti kovasti, että isäntä heittäisi kiveä
Yhtenä päivänä matkasimme Granadaan pitkin vuoristoteitä ja pysähdyimme ottamaan valokuvia. Kun olin astunut autosta ulos, huomasin, että meitä kohti lähti juoksemaan lauma koiria. Hännät heiluen tulivat meitä tervehtimään, valkoinen, ilmeisesti sokea koira hyppäsi jalkaani vasten nuolemaan kättä ja muut tulivat hieman aremmin perässä. Niin sympaattisia koirulaisia!



Voiko tämän lempeämpiä silmiä olla olemassa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti