maanantai 23. joulukuuta 2013

Pennyn ruokinnasta

Lupailin varmaan jo aikoja sitten kirjoittaa siitä, mitä Penny tällä hetkellä syö. Ruokinnasta olen kirjoittanut lähinnä pentu-aikana, muuten lähinnä sivulauseissa maininnut jotain ruoasta. Pennyllä oli pentuna ongelmia nappuloiden suhteen. Se ei joko suostunut syömään tai sitten nappulat aiheuttivat sille iho-ongelmia. Kokeiltiin kolmea nappulamerkkiä, Royal Caninia (iho-ongelmat), Golden Eagle (ei maistunut ja liian iso nappulakoko) ja ANF (maistui ihan hyvin, ei iho-ongelmia). Tästä johtuen aloitimme ruoan valmistuksen itse, ja pentuaikana lisäsimme ANF-nappulaa mukaan noin 1/3 ruoasta. Jossain vaiheessa Penny ei kuitenkaan enää ANF:stä tykännyt, joten vaihdoimme nappulan Happy Dogiin, ja sitä on käytetty nyt 2 vuotta. Teemme aina kerralla ison kattilallisen ruokaa, jonka pakastamme pakasterasioihin ja sulatamme aina rasia kerrallaan. Kattilallinen riittää noin kolmeksi viikoksi, joten urakka on varsin kohtuullinen.

"Hetkinen... Tämä uusi jättiruokakippohan on varsin hyvää edistystä!"
Laitan kattilan pohjalle noin 3 litraa vettä, joukkoon vähän sekalaisen coctailin "puuroaineksia", eli tummaa riisiä, hirssiä, tattaria ja toisinaan ohraa, mikäli sitä sattuu kaapissa olemaan. Raastan joukkoon pari porkkanaa, joskus kesäkurpitsaa. Parsakaalia laitoin kerran, jonka seurauksena Penny paastosi kyseisen ruokaerän ajan ja söi juuri sen verran kuin oli pakko... Lisäilen vettä tarpeen mukaan, en yleensä mittaa kovin tarkasti aineksia, kaadan purkeista suoraan kattilaan, joten välillä vettä tarvitaan lisää. Kun ruoka on melkein kypsää, laitan sekaan pellavasiemenrouhetta ja kun keitos on kokonaan kypsää, sekoitan lihat joukkoon raakana niin, etten kypsennä niitä ollenkaan. Lihan ja puuron suhde on noin 50/50, lihaa vaihtelen ja laitan usein samaan keitokseen eri lihoja, esim. kanaa, nautaa, sikaa ja kalaa. Ostan eläinkaupoista valmispakasteseoksia, jotka on helppo lisätä ruoan joukkoon. Näissä seoksissa on usein luumurskaa ja esimerkiksi kalanruotoja murskattuna kalsiumin saannin turvaamiseksi.

Sitten kun Penny saa ruoka-annoksensa, joukkoon lorahtaa kerran päivässä öljyä ja kerran päivässä ravintolisä + hieman nappuloita molemmille ruokailuille. Nappulat ovat auttaneet siihen, että Penny syö vähän hitaammin ruokansa ja nämä tämän hetkisent nappulat ovat neidille maistuneetkin jo pitkään. Nyt kuitenkin syksyn aikana alkoivat korva-ongelmat. Pennyllä oli korvatulehdus syyskuussa, joka meni kortisonikuurilla ohi. Marraskuussa korva alkoi punottaa uudestaan, ja Penny rapsutti sitä kovasti. Puhdistelin viikon desinfiointiaineella korvaa, ja punoitus helpotti. Viikko siitä eteenpäin ja punoitus palasi. Pohdin jo, että pitäisikö taas lähteä eläinlääkäriin, mutta päätettiin sitten kuitenkin kokeilla ensin nappuloiden jättämistä pois ruokavaliosta. Kappas, 3 päivää kului ja korva oli täysin normaali! Mikään ruokinnassa ei ole muuttunut noin vuoteen, en sitten tiedä onko nappulamerkissä tapahtunut jotain muutoksia, mutta tämä varmisti sen, että enää ei nappuloita syötetä, vaan Penny on tästä lähtien kotiruokinnalla.

Päivän ajaksi jätän Pennylle Kongin, johon laitan naudan mahaa. Nämä Oscarin naudanmahapullat ovat todella käteviä, menee nimittäin juuri Kongin sisään ja kun on pakaste, Pennyllä kuluu aikaa, että saa askarreltua herkun ulos Kongista. Eikä sotke paikkoja kun voi jäisenä työntää Kongin sisään. Naudanmaha haisee nimittäin sulana aivan karsealta...

"Rouskrouskrousk"
Näiden lisäksi saa välillä kuivattuja luita ja naudanosia. Ruoka imeytyy hyvin ja lihasmassa on pysynyt hyvänä. Vatsan kanssa on ollut ongelmia lähinnä niinä päivinä kun Penny on löytänyt ulkoa jos jonkinlaisia aarteita (pari viikkoa sitten kebab-lihaa ja HK:n sinistä), joten suuri osa menee sen piikkiin. Tämä sekaruokinta on ollut meille vaivaton vaihtoehto, pienelle koiralle joka ruokinnalla liha-annoksen sulattaminen olisi aika hankalaa, paketit kun ovat niin valtavia, että tämä puuroon sekoittaminen on ollut helpointa. Lihan määrää voisi lisätä pikkuhiljaa, katsoa onko sillä minkäänlaista vaikutusta. Raakoja luita annoimme jossain vaiheessa lisänä, mutta siitä meni niin herkästi vatsa sekaisin, että palasimme tähän systeemin takaisin. En tiedä, olisiko vatsa tottunut pikkuhiljaa. Lisäksi pelkkä Barf-ruokavalio olisi sikälikin hankala, että Penny syö hyvin huonosti kasviksia, edes kurkkua se ei suostu syömään. Oma ajatukseni ruokinnasta kuitenkin on se, että niin kauan kun koira pysyy terveenä, ruoka maistuu, ruoka imeytyy, lihasmassaa on ja vatsa toimii tasaisesti, on ruoka sopivaa.

Onko teillä kokemuksia ruokinnan suhteen - mikä toimii, mikä ei? Mikä on maistuvin/paras nappulamerkki ja mikä ykkös puuroresepti? Lukisin mielelläni kommentteja teiltä!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että olet taas kirjoitellut. Luulin jo, että blogi olisi lopetettu ja olinkin jättänyt lukemisen jo melko pitkäksi aikaa.. Mutta nyt olikin paljon lukemista! :)

    Tuohon korvatulehdukseen liittyen - jos korvassa oli tummaa möhnää niin siellä oli todennäköisesti myös hiivaa. Se todennäköisesti on tullut sinne jostain ruoka-aineesta. Toinen vaihtoehto on varastopunkkiallergia. Hiilarpitoiset ruoka-aineet ruokkivat hiivaa, eli hiivaan taipuvaisella koiralla niitä kannattaa välttää. Jos viljat on kuitenkin sopineet niin hyvä niin. Periaatteessa koira ei kuitenkaan viljoja ja puuroja mihinkään tarvitse. Raaka/kypsennetty liha ja luut riittää, kuituna voi vähän antaa kasvissosetta tai pellavansiemenrouhetta. Eri öljyjä kannattaa vaihdella ja antaa lisänä d-vitamiinia (riippuen kalan määrästä), sinkkiä ja varmistaa a-vitamiinin riittävä saanti maksalla (naudan maksassa eniten a-vitamiinia). Barffissa neuvotaan syöttämään vähintään 60% lihaisia luita, mutta tämä kannattaa tyystin sivuuttaa. Luupäiviä voi olla pari viikossa, kalsiumintarve täyttyy jo aika pienestä määrästä. Luut myös puhdistavat hyvin hampaita ja tarjoavat koiralle mielekästä tekemistä. Pehmeämpiä luita on esim. broilerin selkä. Myös possun selkä, kylkiluut ja rintarustot on hyviä. Broilerin siivet ja kaulat on aika pehmeitä, eivätkä niin hyödyllisiä.

    Suosittelen siis ilman muuta nappuloista pois siirtymistä - meillä niitä ei ole syöty koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva että tulit taas kurkkaamaan blogia, yritän nyt ainakin pari kertaa kuussa kirjoitella, riippuen vähän omista työkiireistä.

      Tosiaan korvassa oli hiivaa, se todettiin jo alkusyksystä eläinlääkärissä. Osuu aika hyvin yksiin sen kanssa, että ostettiin uusin nappulasäkki alkusyksystä, jonka jälkeen korvaongelmat alkoi, eli vaikka merkki ei vaihtunut, oli tuossa erässä jotain. Ja jotenkin varastopunkki kuulostaisi järkevimmältä. Tämän kanssa ei kyllä enää lähdetä mitään uutta kokeilua tekemään, vaan itse tehdyllä ruoalla mennään jatkossa. Pyrin lisäämään pikkuhiljaa lihan määrää ruoassa koko ajan, Pennyllä ei vain oikein voi tehdä mitään radikaaleja muutoksia, menee heti vatsa ihan sekaisin. Joten ruokaerä erältä lisätään pikkuhiljaa lihaa. Eli täysin barffiin emme varmaankaan siirry, mutta kohti lihapitoisempaa ruokaa kyllä. Pennyn vatsa ei ole aikaisempien kokeilujen yhteydessä kestänyt raakaluita, ja lisäksi sillä on rasittava tapa jemmata kaikki luut. Ihan horror ajatus mennä illalla nukkumaan ja löytää tyynyn alta broilerin siipi :D Eli tykkäisin kyllä ajatuksena barffauksesta, mutta käytännön kokeilujen jälkeen en pelkälle barffille oikein uskalla siirtyä.

      Poista