tiistai 5. kesäkuuta 2012

Agilitykurssi 5/6

Eilen oli toiseksi viimeinen kurssikerta. Höh. On ollut tosi hauskaa, ja Pennynkin kanssa on tullut tehtyä enemmän järkeviä asioita kotona, kun on joku syy treenata. Tällä kertaa mukana oli reipas, nälkäinen ja minuun (ruokaan...) keskittyvä koira. Jes! Note to self: Pennyn kanssa ei saa tehdä mitään koko päivänä ennen agilitytuntia, vain kävely kurssipaikalle ja aamulla tosi pieni ruoka-annos pelkkiä nappuloita. Toimii!

Tällä kertaa vaihtui taas ohjaaja, ja nyt oli jälleen hieman erilaiset tavat opettaa koiraa, mutta toisaalta tulee monipuolisesti tapoja opettaa samaa asiaa, joista sitten voi valita itselle sen parhaan mahdollisen. Kaikki ohjaajat ovat kuitenkin painottaneet positiivista asennetta kentällä, koiran palkkaamisen tärkeyttä ja juuri sellaisia koulutusmenetelmiä, joita itsekin haluan käyttää. Painotukset vaan ovat olleet hieman erilaisia. Tällä kertaa keskityttiin paljon siihen, että koiran pitää katsoa estettä. Yksi harjoituksista oli namialustan laittaminen esteen perään ja koiran lähettäminen kipolle silloin, kun koiralla on fokus suoraan eteenpäin. Tätä voisi harjoitella myös kotona. Lisäksi harjoittelimme Pennyn kanssa omatoimisesti puomilla kontakteja, ja Penny jäi superhienosti kontaktille joka kerta. Kotona harjoittelu etukäteen on selvästi auttanut paljon!

Kuva agilitykentältä
Uutena esteenä mukaan tuli pituus. Tällä kertaa Penny ei mennyt esteiden ali. Viime kerralla Penny oli selvästi väsynyt, eikä yksinkertaisesti jaksanut hypätä. Se myös kiersi viimeksi paljon esteitä. Pitää muistaa siis viedä agilitykentälle virkeä koira, ja malttaa treenata mahdollisimman lyhyitä aikoja. Pennyn kanssa pitäisi pystyä tekemään todella paljon onnistuneita toistoja. Se ei kestä kovin montaa kertaa ilman palkkaa, vaan kyllästyy helposti. Vireän ja keskittymiskykyisen koiran kanssa onnistuminen ja palkkaaminen on huomattavasti helpompaa.

Tänään lähdetään Pennyn kanssa metsäretkelle Nuuksioon, kivaa päästä pitkästä aikaa oikein kunnolla metsään!

Niin ja PS. Opeteltiin Pennyn kanssa uusi temppu :D

2 kommenttia:

  1. Heips! Juuri samaista temppua opetin Ninolle! Se on kuitenkin vielä niin honkkelo, että ei tahdo pysyä tuossa "Nouse" asennossa.

    VastaaPoista
  2. Pennykään ei ole pysynyt aikaisemmin tuossa asennossa. On vasta nyt fyysisesti sellaisessa kunnossa, että pystyi pikkuhiljaa temppua harjoittelemaan. Vaatii kuitenkin koiralta tosi paljon tasapainoa ja ihan erilaisten lihasten käyttöä kuin normaaliarjessa.

    VastaaPoista