lauantai 13. elokuuta 2011

Hampaidenirrotustalkoot

Eilen Penny pääsi tapaamaan ihanaa Ruuti-parsonia. Tavoitteena tälle kerralle oli hampaiden irrottaminen ja niitähän lähti molemmilta ipanoilta sen verran hyvin, että molemmat saivat turkkeihin kauniita punaisia pilkkuja... Pennyltä lähti ensimmäinen kulmuri, oikealta alhaalta, ja Ruutilta kaksi etuhammasta, jes! Aiemmin neitokaiset ovat joutuneet jonkun verran selvittelemään välejään, mutta tällä kertaa leikki sujui ihan mielettömän hyvin. Painia, juoksua, pupun kakan syöntiä ja yleistä riekkumista. Penny tuli jopa kutsusta luokse kesken leikin - tätä ei ole aiemmin tapahtunut! Oli hauska katsoa, kun tytöt tekivät kaiken samaan aikaan, turkin ravistelut, juomiset, pissalla käymiset... Kuvat kertovat taas enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä taas kuvapläjäys eiliseltä:

Tässä vaiheessa kaikki hampaat vielä tallella :)
Ystävykset lepotauolla
Juomatauko
Hampaita irrottamassa

Tällä viikolla olemme käyneet Pennyn kanssa ensimmäisellä pentutoko-tunnilla, ja tuntui kyllä kivalta huomata, että alun jälkeen Penny pystyi keskittymään, ottamaan kontaktia ja ihan vain olemaan paikoillaan. Aluksi piti ihanalle Ruutille huudella kun olisi ollut kivempaa leikkiä, mutta vein Pennyn sivuun kun huutelu alkoi, odotin että se ottaa katsekontakin ja sen jälkeen pääsi takaisin muiden koirien luokse. Kauhean montaa toistoa ei tässä tarvittu, ennen kuin Penny hiljeni. Ensimmäisen tunnin aiheena oli istuminen, kontakti ja leikkiminen. Kontaktin harjoitteluun sainkin hyviä vinkkejä, tulee harjoiteltua koko ajan samassa asennossa, pitää itse vaihtaa paikkaa niin että Penny joutuu ottamaan kontaktia myös sivulta, eikä aina vaan edestä.

Katsekontakti kameraan on ainakin hyvä :D
Torstaina kävimme Tytin kanssa agility-kentällä, ja sainkin paljon neuvoja, mitä kannattaa kotona harjoitella. Penny sai mennä maassa olevan riman yli johteiden välistä, harjoiteltiin kontaktia niin, että meillä oli keinun "lankku" maassa ilman keinun jalkaa, ja Penny sai namia pakasterasian kannelta niin, että takatassut olivat lankun päällä ja etutassut hiekalla. Lopuksi mentiin muutama kertaa suoraa lyhyttä putkea, ja Pennyn mielestä putki oli sen verran kiva, että sitä piti lopuksi juosta itsekseen läpi lelu suussa :) Kotitreeniin sain monta hyvää vinkkiä, joista tämä otetaan ensimmäiseksi harjoittelun kohteeksi. Lisäksi tullaan harjoittelemaan lisää lelulla palkkaamista, ostin aikaisemmin viikolla Pennylle palkkaamislelun, jota käytetään vain palkkaamista varten, eikä Penny saa sillä muissa tilanteissa leikkiä. Lelu on Pennyn mielestä aivan ihana, ja vahvistetaan vielä jatkossa tämän lelun ihanuutta lisää. Muita tämän viikon hankintoja on kirja nimeltä Naksutinkoulutusta koirallesi. Ollaan Pennyn kanssa aika paljon naksuteltu jo aiemminkin ja toivottavasti tästä kirjasta saan vielä lisää innostusta naksuttimen käyttöön.

Uudet hankinnat - iltalukemista mulle, palkitsemislelu Pennylle!
Tällä viikolla on siis ollut paljon tekemistä ja pitääkin muistaa pitää vapaapäiviä välissä, ettei kuormita kaikkia päiviä tekemisellä. Toisaalta Penny kyllä jaksaa tosi hyvin puuhastella ja Pennyn ehdoilla tehdään. Jos pieni väsyy, puuhat lopetetaan siihen. Ja on se toisaalta ihan kiva, että kotona voi sitten pötkötellä kun on päässyt puuhastelemaan kivoja juttuja ulkona!

Penny viettää vapaapäivää

2 kommenttia:

  1. Ruutilta lähti eilen useampikin hammas :) Ylhäältä on lähtenyt nyt neljä ja alhaaltakin pari. Oli kyllä kivaa katsella kaveruksien touhuja.

    Mä en ookaan palkinnut lelulla koskaan, pitäisi kokeilla. Toisaalta Ruuti on niin ahne, että ruokapalkinnotkin kelpaa hyvin. Miten sä oot ajatellut vahvistaa tota lelun ihanuutta?

    VastaaPoista
  2. Oho! Aikamoinen harvahammas teillä :D Onneksi tulee uudet (ja ihanan paljon tylsemmät...) hampaat nopeesti tilalle!

    Mäkin heräsin lelulla palkkaamisen vasta tällä viikolla... Lelu on meillä ehdottomasti käytössä vaan special tapauksissa ja kun sillä leikitään, Penny saa kovasti paljon kehuja ja leikkiminen pyritään tekemään sille mahdollisimman kivaksi. Mitä ihanampana se lelua pitää, sen parempi palkka siitä tulee. Ja samalla pitäisi muistaa opettaa koira tuomaan lelun takaisin kun se on saanut sillä leikkiä. Pennyn mielestä on onneksi kaikkein parasta leikkiä lelulla vetoleikkiä nimenomaan mun kanssa, joten se tuo koko ajan lelua mulle, että pääsisi sitä repimään. Noi suikaleet tossa lelussa on ihania :) Ja siinä on vielä vinkukin kaiken hyvän lisäksi.

    VastaaPoista