sunnuntai 14. elokuuta 2011

Maltankoiria trimmaamassa

Lauantaina vein Pennyn ensimmäistä kertaa hoitoon. Tiesin kyllä, että Penny selviää oikein mainiosti, mutta itse koin lievää eroahdistusta ja illan aikana moneen kertaan Penny kävi mielessä... Ja hienosti oli kaikki mennyt, Pennyllä oli nimittäin aivan ihanat hoitajat, Aku ja Akun omistajat. Penny jäi onnessaan leikkimään Akun kanssa kun lähdin ja ainakin lähestulkoon irronneesta poskihampaasta päätellen, leikki myös jatkui pitkään :) Ja kuulemma Penny on tervetullut toistekin vierailemaan, joten ihan katastrofi tämä vierailu ei ilmeisesti ollut, loistavaa! Ruoka oli maistunut hyvin ja Akunkin ruokaa oli pitänyt käydä maistelemassa.

Aku ja Penny poseeraa
Päivällä ennen vierailua kävimme puistossa päästelemässä enimpiä höyryjä pois, seurana oli Akun lisäksi Pennyn ikäinen maltankoira Dafi. Vaikka ikää Dafilla onkin saman verran, kokoa on huomattavasti vähemmän. Huolimatta alle 2 kilon painosta Dafi pärjäsi Pennyn menossa mukana hyvin, ja tosi reipas pikkuinen leikkikaveri olikin. Ihan ei pärjännyt Pennyn juoksuvauhdille, ja myös reaktioiden nopeudessa oli tosi paljon eroa - Penny kun on aina salamana siellä missä tapahtuu. Kun Dafi oli väsytetty, Penny pääsi jatkamaan tohinoita Akun kanssa. Oli hauska seurata Akun käyttäytymistä, sillä Dafin ollessa paikalla se vetäytyi taka-alalle ja seuraili taustalta lasten touhuja, mutta heti kun Dafi lähti pois, alkoi armoton paini ja juoksuleikki Pennyn kanssa. Kuvia tuli taas räpsittyä, ja suurin osa olikin luokkaa Penny ja kasa valkoista karvaa... Onneksi Penny on lyhytkarvainen ja siinä on muutakin kuin valkoista - huomattavasti helpompi ottaa kuvia!

Tutustumisnuuhkimiset

Dafi Pennyn "hellässä" korvakarvatrimmaamossa



Aku lapsenvahtina :)

Onneksi Dafi oli tuonut mukanaan pallon, niin sai Akukin tekemistä


Tänään Penny täyttää 5 kuukautta, hurjan nopeasti aika kyllä menee. Tähän mennessä koiran omistaminen on ollut vielä paljon ihanampaa kuin etukäteen kuvittelin - käsittämätöntä miten paljon iloa ja hymyjä pieni karvainen ystävä voi antaa! Totta kai niitä harmituksen hetkiä ja huolenaiheitakin tulee kaupan päälle, mutta vaakakuppi on silti reilusti positiivisen puolella. Välillä on aivan pihalla kun ensimmäisen koiran kanssa joutuu opettelemaan tosi paljon uusia asioita, mutta pikkuhiljaa tulee varmemmaksi ja oppii tuntemaan oman koiransa. Tässä vielä 5 kk poseeraukset!

5 kommenttia:

  1. Terveisiä trimmatulta Dafilta. Dafi oli aika puhki loppupäivän:) Otetaan joskus uudestaan!
    Dafin temmellyksiä: http://bit.ly/r2OLHq

    VastaaPoista
  2. Penny jaksoi vielä illan riehua Akun kanssa... Oli tosi kivaa, hienosti meidän pikkuiset tulivat toimeen keskenään! Olisi kyllä kiva uudestaankin käydä leikittämässä kaveruksia. Korjailin Dafin nimen vielä tekstiin kun oli "pieni" kirjoitusvirhe käynyt :) Ihania videoita Dafista, tosi hauskan näköistä videota saa tuolla slow motionilla!

    VastaaPoista
  3. Ennemminkin kirjoitusvirhe on tapahtunut kasvattajilla, mutta passissa tosiaan lukee "Dafi". Ensi kerralla sitten Pennystäkin hidastusvideoita.

    VastaaPoista
  4. Terveiset vaan Akultakin! Aku on ollut koko tämän päivän ihan naatti ja käytännössä vaan nukkunut, joten eilinen babysitterinä toimiminen otti voimille vaikka huippuhauskaa toki oli :D

    VastaaPoista
  5. Myös babysitteröitävä on edelleen aivan loppu... Nukkunut koko päivän, ja kun yrittää lähteä pihalle, kaivautuu sohvalle viltin päälle kerälle :D Terrieri-energia oli too much jopa terrierille itselleen...

    VastaaPoista