tiistai 30. elokuuta 2011

Neuloosi

Viime syksynä sairastuin vakavaan neuloosiin. Olin aina kuvitellut, että olen ihan surkea neulomaan, kunnes ystäväni johdatti minut neulomiseen ihmeelliseen maailmaan. Kaulahuivista se lähti, ja pikkuhiljaa siirryin lapasiin, palmikkolapasiin, erilaisiin neuletyyleihin. Pyöröpuikot, helmineuleet ja 2n2o merkinnät eivät enää näyttäneet heprealta. Keväällä neuloosin suhteen hieman helpotti, mutta nyt syksyn lähestyessä oli pakko kaivaa puikot esiin kaapista ja pohtia, mitenköhän Pennylle saisi nutun tehtyä. Tutkin muutamaa eri ohjetta ja niistä inspiraatiota ja mallia etsien löysin itseä miellyttävän mallin. Tässä on valmis tuotos tosi innokkaan mallin päällä. Kuvien alapuolelta löytyy ohje, jos joku innostuu samaa mallia käyttämään. Itse olen tyytyväinen istuvuuden suhteen. Vaikka niskaan tuli ehkä lisättyä muutama silmukka liikaa, tuo se toisaalta liikkuvuutta etutassuille lisää, eikä kiristä. Seuraavaan versioon teen pidemmän kauluksen, jonka saa kaksin kerroin, ja kaulukseen reiän kaulapannalle.






Ohje koiran neuleeseen:

Lanka: Novitan 7 veljestä, lankaa meni noin yhden kerän verran
Puikot 3,5

Kaulusta varten luo 72 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Neulo joustinneuletta 2 oikein, 2 nurin, tässä versiossa rivejä on 16. Vaihda lanka ja neulo yksi kierros aina oikein, seuraavat 2 kierrosta lisää 2 silmukkaa jokaiselle puikolle molemmilla kierroksilla tasaisesti. Vatsaläpän silmukat jätetään yhdelle puikolle, yhteensä 22 silmukkaa. Jaoin tässä vaiheessa silmukoita kolmella muulla puikolla hieman eri tavoin, jotta selän kirjain oli helpompi tehdä. Kirjaimen korkeus on 24, leveys 16 silmukkaa. Kirjaimen tekoa helpottaa, jos sen suunnittelee ensin ruutupaperille. Kun selkäkappale on koiralle tarpeeksi pitkä, loppuun vielä joustinneuletta 2o2n oman maun mukaan, vaihdoin tuossa vielä väriä niin tuli vähän tasapainoisemman näköiseksi.

Tämän jälkeen siirrytäänkin vatsaläpän parin. etukäpälien kohdalle tein pyöreät kavennukset, ensin kavennukset joka toisella kierroksella, ja kun neule on tarpeeksi kapea, jatka muutama kierros kaventamatta. Pennyn neuleessa kapein kohta on 17 silmukkaa. Tämän jälkeen levennykset joka toisella kierroksella, kunnes neule on tarpeeksi leveä ja yltää selkäkappaleen reunojen päälle kunnolla. Muutaman kierroksen jälkeen aloitetaan napinläpien teko, napinlävet pitää sovittaa nappien kokoon, joten niistä en osaa sen kummempaa ohjetta antaa. Pennylle riitti kaksi nappia per puoli, sillä pysyy oikein hyvin. Kun vatsakappale on tarpeeksi pitkä, muutama kierros vielä joustinneuletta koristeeksi.
Ennen nappien ompelua kannattaa höyrysilitysraudalla ja reilulla höyryllä höyrytellä, niin saa reunat suoristeltua. Lopuksi napit kiinni sopiviin kohtiin ja valmista. Ja ainakin tässä ekassa versiossa sovitin tekelettä todella moneen kertaan, jotta siitä tuli varmasti sopiva. Nappien sijoittelulla saa vielä vatsakappaleen istuvuutta säädettyä.

Jos joku kaipaa vielä tarkempia ohjeita tai mittoja, pistäkää kommenttia! Ja sitten toivotaan, että Penny suostuu tätä huikeaa ulkoiluasuaan käyttämään :D

7 kommenttia:

  1. Voi ihana! Ja siinä on P ja kaikki! Ja ne sun mulle tekemät villasukat on ihan hirmu kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Hyvä jos on ollut käyttöä! Kerro sitten jos on tarvetta uusille (tai joillekin muille neulooseille...), mulla on paljon luentoja tiedossa...

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno, ja varsinkin se "P" tuossa selkäpuolella! Penny ehkä ajatteli poseerata vaatimattomasti, jotta uusi nuttu pääsee oikeuksiinsa ;)

    Ne lapaset, jotka annoit viime talvena, oli myös kovassa käytössä, ja aina ihastelin sitä kämmenselän kuviota... Taitava olet neulomaan!

    VastaaPoista
  4. Hih, kiitos :) Siellä et taida pahemmin neulomuksia tarvita, ellei sitten asunto ole talviaikaan tosi kylmä! Jos tulee akuuttia villasukkatarvetta, let me know!

    VastaaPoista
  5. Mitkä on Pennyn mitat? Mukavan simppeli ohje nimittäin, tekisi mieli koittaa itsekin tehdä moinen!

    VastaaPoista